Korvien välinen kaaos

Liian monta päivää flunssan kourissa olleena en enää jaksa maata vain sängyssä ja uhmaan flunssajumalia tulemalla bloggailemaan. Oikeastaan todennäköisesti ryöpytän kaikki päänsisäiset mietintäni tähän yhteen postaukseen epäloogisessa järjestyksessä. 

Minulla iski jo stressi häiden suhteen. Kyllä, niihin on puolitoista vuotta aikaa ja silti stressaan. Sen vuoksi, että olemme alkaneet taas arpoa vähän, mitä haluamme. Lähinnä itse viralliselta hääpäivältä. Alunperin ajattelimme mennä sinne ravintolaan syömään perhepiirin kanssa, mutta nyt se on alkanut tuntua kolkolta. Olisi mukavampaa löytää kiva tila/paikka, jossa olla ja tilata sinne ruuat. Voisimme sitten juhlia tilassa koko päivän. 

Noh, tämä taas tottakai nostaa kuluja. Toisaalta, hyvä puoli on se, että pitopalvelut ovat yleensä aina neuvoteltavissa toiveiden mukaisesti, mutta kyllähän tilavuokra on tilavuokra, joka tuo kulueriä, vaikka sen miten kääntäisi. Samoin tarjoilun hinta ja pöytäliinojen vuokrat. 

Sekin tietenkin vielä, että minulla on päähänpinttymä yhdestä juhlapaikasta, joka on mielestäni täydellinen. En pääse siitä yli enkä ympäri. Vertaan kaikkia muita paikkoja siihen, enkä haluaisi muita edes mennä katsomaan, kun tuo yksi on paras. Niin ja kallein. Niin ja sinne ei edes saa kilpailuttaa pitopalvelua, vaan pitää ottaa paikan oma (sitä on kyllä kehuttu paljon). Lisäksi en tiedä, onko mahdollista neuvotella, että emme ottaisi kakkua heidän kauttaan, koska ne haluaisimme tehdä itse. 

Olen myös jotenkin lamaantunut kaiken kilpailutuksen edessä. Kun mietinkin, miten monta sähköpostia pitää laittaa, tiedustella asioita, kysyä pääseekö tiloja katsomaan, mitä kaikkea hintaan tai tilaan kuuluu... ja pitopalveluiden kilpailutus on luku sinänsä. Mieskin aina vain heittää huolettomasti, että "pitää kysyä", mutta jotenkin iskee uupumus pelkästä ajatuksestakin, montako sähköpostia pitää naputella. Ehkä se johtuu kyllä nyt tästä flunssasta, koska yleensä tykkään kilpailuttamisesta ja olen tehnyt sitä ennenkin. 

Eniten hirvittää, että se jokin meidän paikkamme meneekin alta, kun emme ehdi pyörittää tätä kilpailutus ruljanssia läpi ajallaan. Koska meinaan taipua sen edessä henkiseen koomaan. Minusta myös tuntuu, että meidän kivat simppelit pikkuhäät alkavat paisua minkä ehtivät. 

Ehkä pitäisi vain ottaa lusikka kauniiseen käteen ja hoitaa hommat. Varmaan listaus auttaisi, eli ensin listata, mitkä paikat meitä kiinnostavat ja ottaa niihin yhteyttä. Tällä hetkellä kaikki vain kieppuu korvieni välissä, niin ei ihmekään, etten tunnu saavan mistään kiinni. Konkreettinen toimintasuunnitelma. Sitä minä tarvitsen. Ja ehkä jonkin valmiin viestipohjan, jota kopioida ja tarvittaessa hieman muokata ja lähetellä eteenpäin.

Kun vielä menisi tämä tauti ohi, niin löytyisi voimia muuhunkin kuin vain jahkailuun. :)

Kutsukortti kokeiluja

Olen tässä parina päivänä leikitellyt Picmonkeyllä ja kokeillut, millaisia korttipohjia sillä voisi tehdä. Aika kivoja! Ajattelin laittaa tähän teidänkin iloksenne muutaman "harjoituskortin", ei sillä, että siis olisin vielä oikeasti tehnyt mitään kunnollista. Kunhan kokeilen ja opettelen koko ohjelman käyttöä. Ideoita olen hakenut Pinterestistä ja ihan vain satunnaisesti säätämällä mitä sattuu. :D

Uskon, että harjoittelemalla ohjelma taipuu moneksi ja sillä voi saada tehtyä itse oikeasti hienoja kutsukortteja. Tosin olen vähän hämmentynyt, että olen kääntämässä kelkkani ja ainakin perheenjäsenille laittamassa kutsut häihimme, vaikka aiemmin olin sitä mieltä, että puhelu riittää. Mutta sitten mietin, että pitäisi selittää jokaisella samat asiat erikseen ja tuumasin, että ehkä kutsu on helpompi ratkaisu. Varsinkin, kun laskimme, että ei näitä nyt niin valtavasti tarvitsisi. 

Pidän melko yksinkertaisista korteista, joten jos kortit teemme (eli suunnitelemme itse ja painatamme jossain paikallisessa liikkessä tai tulostamme itse), niin niistä tulee simppelit. Ei mitään monimutkaista tai pipertämistä. Se kai oli se ratkaiseva juttu. En jaksa askarrella, mutta tietokoneohjelmien pyörittäminen ei ole mikään ongelma. 

Älkää ihan tikahtuko näihin esimerkkeihin, ne ovat oikeasti vain ensikertalaisen kyhäilmiä. :D

Elämäni mukit

Hurahdin muumimukeihin joskus neljä tai viisi vuotta sitten. Sitä ennen pidin niitä melkoisena höpön höpönä. Ei koskaan pitäisi suhtautua mihinkään ylimielisesti, sillä niinhän siinä kävi, että lopulta ihastuin mukeihin melko palavasti ja aloin kerryttää omaa kokoelmaa. Minulla mukit ovat olleet aina käytössä, eikä niiden ideana ole olla vitriinissä pölyttymässä ja odottamassa arvon nousua. Mukit ovat mukana arjessa ja juhlassa - kirjaimellisesti. Nytkin tätä postausta kirjoittaessa on muki täynnä kahvia ja odottaa tuossa vieressä, että otan taas kulauksen. Vastaavasti olemme pitäneet juhlia, joissa kuumat juomat on tarjottu muumimukeista. Ne ovat osa elämää.

Olen aina pitänyt muumeista. Osaan sellaisen kasan muumisitaatteja, että heikompaa hirvittää. Olen siis lapsena muumini nauttinut ja vielä vanhemmalakin iällä. Mieheni on ensimmäinen mies, joka on osannut napata kiinni lainauksista, eli kuka sanoi ja missä jaksossa. Jos mieheni ei olisi muutenkin aivan ihana, niin viimeistään tämän selvittyä olisin hullaantunut häneen. Kihlajaislahjaksikin saimme muumimukeja.

Mihin tällä pohjustuksella pyrin? Haluaisin tarjota hääkakun parina kahvin ja teen muumimukeista. Ei, ne eivät ole osa etiketin mukaista pöytäkattausta, mutta en jaksa piitata sellaisista tuon taivaallista. Lisäksi huomiona, että en edes omista kahviastiastoa. Olen siis melko varma, että pidämme häämme miten tahansa, niin ujutan muumimukit niihin. Ne ovat ihanan värikkäitä ja elämäniloisia. Sitä paitsi sitten minulla olisi erittäin hyvä syys hankkia lisää muumimukeja, että kaikille varmasti riittää! ;)

Mies tosin totesi, että esimerkiksi hänen siskollaan on aika paljon muumimukeja, joita varmasti voisimme lainata. Mukavaa, kun seurana on kaikissa tilanteissa järjen ääni. Ehkä en osta kymmentä muumimukia seuraavan puolentoista vuoden aikana. Ehkä.

Pihalla kuin lumiukko

Ei tässä näin pitänyt käydä! Ideoimme viikonloppuna häitämme ja sen sijaan, että olisimme jotenkin saaneet selvemmät sävelet tekemisillemme, menimmekin vain enemmän sekaisin. Mieheni totesikin jossain vaiheessa, että homma alkaa taas paisua. Mutta eikös hullujenkin ideoiden pidä tulla kuulluksi? Sitä kauttahan ne omat juhlat rakentuvat.

Nyt siis mietimme, että pitäisikö kuitenkin varata vihkimisen jälkeen jonkin tila, johon ottaa pitopalvelu ja juhlia siellä perheidemme kanssa. Alunperin pohdimme ravintolaan menemistä ja sen jälkeen kahvittelua kera hääkakun meillä kotona. Mutta näköjään meidän pitää nyt miettiä tämäkin vaihtoehto. Siinä on puolensa ja puolensa. Olisi ehkä juhlavampaa mennä jonkin muualle kuin pelkkään ravintolaan ja siellä voisi sitten juhlia vapaasti koko päivän. Mutta tämä tarkoittaa tietenkin taas lisäkuluja. Toisaalta, ravintolakin on aika kallis vaihtoehto. 

Päädyimme eilen googlettelemaan taas uusia vaihtoehtoja ja punnitsemaan niitä. Varmaan pariin paikkaan laitan tarkempaa kyselyä. Ykkös vaihtoehtoni olisi kaunis huvila, mutta se myös maksaa eniten. Lisäksi paikkaan liittyy muitakin kuluja, sinne pitää ottaa tietty pitopalvelu, maksut tarjoilijoista, pöytäliinoista jne. Toisaalta sitten taas on vanhoja kouluja ja vastaavia, jotka pystyy vuokraamaan todella edullisesti. Mutta niissä on aivan erilainen tunnelma. 

Jälleen kerran totean, että onneksi tässä on vielä puolitoista vuotta aikaa. Voidaan käydä katsomassa erilaisia paikkoja, unohtamatta ravintoloita ja pyöritellä erilaisia vaihtoehtoja sekä excell-taulukoilla budjettivaihtoehtoja. Voi kun saisimme jonkinlaisen ahaa -elämyksen mahdollisimman pian! 

Familydinner

Ajatuksena olisi, että vihkimisemme jälkeen, menisimme perheidemme kanssa syömään ravintolaan. Tähän olemme valmiit satsaamaan, sillä perheenjäsenemme tulevat myös aika paljon kaueampaa paikalle. Lisäksi tottakai haluamme juhlistaa suurta päiväämme hienommin. 

kuva

Tämä tietenkin aiheuttaa päänvaivaa: mistä löytää kiva ravintola, josta löytyy myös tilaa mahdollisesti jopa 25 hengen porukalle? Eikä siinä vielä kaikki, olisi erittäin suotavaa, että ruokakin olisi hyvää. Asumme kaupungissa, jossa valinnan varaa ei aivan valtavasti ole. Tietenkin pidän peukkuja pystyssä, että puolentoista vuoden aikana tänne syntyy uusia hyviä ravintoloita. Jostain syystä kun en haaveile hääruokailusta Rossossa.

Ideaaleinta olisi, että ravintolasta löytyisi kabinetti, johon me mahtuisimme. Mutta aina ei saa aivan kaikkea mitä haluaa. Olemme hieman kartoittaneet vaihtoehtoja ja ajattelimme käydä syömässä näissä paikoissa seuraavan vuoden aikana. Sitä kautta tiedämme, minkä tyylistä ja tasoista ruoka on. Aion myös ehdottomasti pyytää potentiaalisista paikoista tarjoukset sitten lähempänä juhlia. Kun kyseessä on näin iso ryhmä, niin saamme varmasti jonkinlaisen pakettitarjouksen. Ravintolan kannaltakin olisi hankalaa antaa meidän tilata jokaisen omat annoksemme listalta, kun kyseessä on näin iso seurue. Toki, vielä on mahdotonta sanoa, kuinka moni pääsee todella tulemaan paikalle. 

kuva

Ruokailun jälkeen siirtyisimme meille juomaan kahvit ja herkuttelemaan hääkakulla. Olemaan vähän rennommin. Tiedän, että tämän jälkeen ainakin muutamat ihmiset poistuvat paikalta, mutta olen myös varma, että osa perheestämme jää pidemmäksikin aikaa istumaan iltaa. Jos sää suosii, voimme olla myös ulkona. 

Kunnon sekametelisoppa - hiukset

Nyt ei mennä vielä niin pitkälle kuin kampauksiin, vaan ylipäätään tutustutaan näihin jouhiin, joita päästäni kasvaa. Tilanneha on tällä hetkellä vähän kaaottinen. Varsinkin näissä kuvissa, jotka otin vielä niin, että aurinkokin vähän paistoi. Silloin hiusteni monet värisävyt näkyvät entistäkin selvemmin.

Kaikki alkoi siitä, kun vuosi sitten olin vielä tumma tukkainen. Ei aivan mustat, mutta hyvin tummat melko pitkät hiukset. Päätin alkaa kasvattamaan omaa väriä takaisin esiin. En ollut nähnyt sitä pitkään aikaan. Ehkä kyllästyin myös värjäyskierteeseen, mutta lisäksi takaraivossa jyskytti, että jos joskus menen naimisiin, haluan, että minulla on omat luonnollisen väriset hiukset silloin. Mietin myös, että kasvatusprosessi ei ole ihan yhden yön juttu, vaan vaatii aikaa. Joten pidin siitä eteenpäin näpit irti väripurkeista.

Tai ainakin melkein, sillä viime kevään ja kesän aikana hiuksiani vaalennettiin raidoilla useampaan kertaan. Yhdistettynä kesään ja auringon säteisiin, minun on pitänyt muutamaan otteeseen leikata useita senttejä latvasta pois, sillä siitä tuli täyttä hamppua. Kun tummaa hiusta vaalennetaan, se ei muutu vaaleaksi, vaan punaiseksi tai punertavaksi. Näin melko pitkälti myös minun tapauksessani. Nyt päässäni meneekin melko "tyylikäs" liukuvärjäys, joka on aiheutettu melko vahingossa. Varsinkin pimeään vuodenaikaan värieroa ei huomaa niin vahvasti, mutta nyt kun aurinko alkaa taas osoittaa olemassaoloaan, niin eron huomaa selvemmin.

Olenkin pohtinut, mitä ihmettä tekisin. Haluan pitkät hiukset häihini, että hiuksiin saa jonkinlaisen kampauksen. Joten en voi ainakaan suoralta kädeltä leikata hiuksien pituutta tuonne korvien tasalle ja toivoa, että hiukset kasvaisivat edes jonkin verran puolentoista vuoden aikana. Latvat ovat kyllä olleet nyt todella hyvä kuntoiset ja leikkasin niitä hiljaittain lähinnä sen takia, että ne olivat ohuet. Yhtään kaksihaaraista en kuitenkaan yllätyksekseni löytänyt. Pienet jippiit siitä hyvästä!

Muistin sitten, että olen joskus ennenkin syönyt biotiinia saadakseni hiukseni kasvamaan nopeammin. Mietin, jos kävisin taas ostamassa niitä. En nyt tiedä, että kasvaako hiukset kovinkaan paljon sen nopeammin biotiinin avulla, mutta sen olen huomannut, että ainakin silloin uutta hiusta kasvaa paljon enemmän. Voisin siis saada hiuksiin ainakin tipan verran enemmän tuuheutta, mikä olisi kampausta ajatellen todella hyvä asia. 

Sekalaista pohdintaan ruuasta ja vieraista

Meillä käytiin tuossa taannoin keskustelua, mitä laittaisimme tarjolle puutarhahäihimme. Ennen kuin ehdin kunnolla henkeä vetää, mies alkoi puhua nakeista ja lihapullista. Minä oikeastaan melkein suutuin ja aloin itkeä. Kysyin, kiusaako hän minua tahallaan? Vastaus oli, että ei hän kiusaa. Joku sisäinen bridezillani heräsi siinä taistossa ja ilmoitin, että minä EN halua tarjota häissäni viereille lihapullia ja nakkeja, enkä perunasalaattia. Lisäsin viimeisen kaiken varalta. Olen huomannut, että miehellä ja hänen perheellään on joku juttu tuohon pyhään kolminaisuuteen: nakit, lihapullat ja perunasalaatti.

Mies selvästi näki, että nyt pitää tasata tilanne, tai luvassa on hysteerinen morsian. Joten hän lupasi kättä päälle iskemällä, että meille tule häihin tuota kolmikkoa. Kriisi vältetty. Sen jälkeen pystyimme melko rakentavasti keskustelemaan, mitä voisimme tarjota. Minä ehdotin tikkuihin laitettavia ruokia, jotka on helppo syödä sormilla, kuten leipäjuusto-vihreä pesto-kylmäsavulohi tikkuja ja mozzarella-basilika-tomaatti -tikkuja. Olen myös viimeaikoina tehnyt aika hyviä suolaisia kuppikakkuja, joten niitäkin olisi helppo tarjoilla. Mies kyllä huomautti, että näissä on aika näpertely, mutta minä ilmoitin, että näpertelen vaikka keskenäni. Siis minä, joka olen tähän asti sanonut, että en aio häitäni varten tehdä mitään ruokia, vaan kaikki ostetaan valmiina. Noh, tämä oli lähinnä uhkaus, jos meillä olisi ollut isommat ja perinteisemmät häät. Että minä en mitään kanakeittoa keittele kunnon emäntänä hääpäivän aamuna.

Mies ehdotti myös salaattia, mutta minusta se on vähän hanakala syödä, jos meillä ei ole tarpeeksi istumapaikkoja, enkä siis todennäköisesti tule olemaan. Ellen keksi jotain nerokasta. Picnik-huopia ainakin aion levitellä pihalle, tyynyjä ja huopia. Mutta tuoleja sinne ei kyllä saada tarpeeksi, enkä usko, että niitä niin paljon mahtuisikaan.

Puhuimme myös grillaamisesta, jotan hyvää lihaa ohuiksi siivuiksi. Tosin pitää taas miettiä, onko se liian hankala syödä? En tiedä. Tässä on vielä tällaisia käytännön ongelmia, joita pitää ratkoa. Lisäksi haluaisin leipoa kuppikakkuja makeaksi tarjolle. Ne on helppo tehdä etukäteen ja pakastaa odottamaan hääpäivää, nostaa sulamaan hyvissä ajoin ja kuorruttaa ennen juhlia. 

Jäin nyt murehtimaan tuota pöytä-tuoli -asiaa. Mietin myös, paljonko aiomme kutsua ystäviä ja kavereita juhliin? Yleensä juhliimme on tullut sellaiset 15-20 henkeä, kun läheskään kaikki kutsutut eivät ole tulleet paikalle. Mutta mietin vain, että jos kutsussa mainitaan sana "häät", niin moni voi ilmaantuakin paikalle, kun kyseessä on tietynlaiset virstapylväs juhlat, eikä vain "jotkut" bileet.

Taidan onnistua saamaan kriisejä aikaiseksi, vaikka kuvittelin, että näin pienillä juhlilla se ei ole mahdollista. :D Ja hei, ei ole tarkoitus dissata lihapullia tai nakkeja! Ne on hyviä ja söisin kyllä muiden häissä ihan tottakai, mutta omissa häissäni en! :D Tosin nyt mietin, että pitäisi ehkä tässäkin muistaa kuunnella miehen toiveita. Jos hän haluaa lihapullia, niin ehkä jään henkiin. Kunhan pöydässä on muutakin.

Reality check

Esitin miehelleni idean, että laittaisimme takapihajuhlissamme juomat tämän pinterestin idean mukaisesti kottikärryihin, jotka ovat täynnä jääpaloja. Sopisi hyvin juhlan tunnelmaan ja pitäisi juomat kylminä.

Mieheni tuumi hetken ja kysyi sitten, että tarkoittaako tämä, että meidän pitää ostaa arkkupakastin, että saan niin paljon jääpaloja kuin idea vaatii.

kuva

Hups, eipä ollut käynyt mielesääkään! :D Miehellä oli sens sijaan harmillisen käytännöllinen lähestymistapa huomata aukko hienossa ideassani. Meidän kaappipakastimella ei kyllä todellakaan saa tehtyä tarpeeksi jääpaloja - tai sitten siellä pakkasessa ei ainakaan ole yhtään mitään muuta. Jättäkäämme idea hyllylle hautumaan!

Kirkko varattu!

Jes, kirkko varattu! Tämä tuntuu kunnon ensimmäiseltä etapilta matkalla kohti alttaria. Tekee tästä suunnittelusta jotenkin todellist ja konkreettista, kun se päivä on nyt oikeasti lyöty lukkoon. Saatiin seurakunnasta jo ohjeet, milloin voidaan alkaa kysellä tarkempia asioita, kuten vihkipappia ja kanttoria (= yli vuoden päästä).

Tiedän, olemme hyvissä ajoin liikenteessä, mutta se palkittiin. Saimme juuri sen kirkon, päivämäärän ja kellonajan kuin halusimmekin. Kyseessä on pieni puinen kirkko todella kauniilla paikalla. Keskustelimme myös isommasta kirkosta, jossa olemme käyneet useammin ja joka on meille tutumpi, mutta jotenkin se tuntuisi liian kolkolta korkeintaan parinkymmenen juhlavieraan kanssa. Tosin sekin on aika pieni kirkko verrattuna siihen, jossa pääsin ripille.  

Onneksi meidän seurakuntamme mahdollistaa kirkon varaamisen alustavasti jo näin aikaisin. Kirkkovaraus täytyy vain varmistaa puoli vuotta ennen vihkimistä.

Tuntuu niin hyvältä, että saimme kaiken vatvomisen jälkeen vihdoin päivän päätettyä. 6.8.2016. Ilmoittelimme ajankohdan myös perheillemme, että ei vahingossakaan voi jäädä epäselväksi tai liian lyhyttä ennakoimisaikaa. Puolitoista vuotta lienee ihan kohtuullinen? ;)

Kuvat ovat Prahassa sijaitsevasta Vituksen katedraalista, kun ei ole tähän hätään meidän vihkikirkosta kuvaa. Se on kuitenkin melkein samanlainen kuin tuo katedraali (not). :D

Unelmien polttarit

Sain Tyttö Sekä Hän -blogin Lauralta haasteen kertoa, millaiset ovat unelmieni polttarit. Olen nähnyt tämän haasteen kiertävään usemmassakin hääblogissa, joten haasteen idea ei liene monellekaan tuntematon. Eli pitää kopioida kuva, jossa on kysymyksiä polttariehin liittyen ja sitten tietenkin vastata niihin. Alunperin haasteen on lanseerannut Our love is a diamond -blogin Marija.

Täytyy tunnustaa heti alkuun, että en ole aiemmin edes yhtään miettinyt polttareita. En ollut edes pohtinut, mahdetaanko minulle järjestää sellaisia. Joten katsotaan, millaiset vastauksen saan aikaiseksi!

1. Kuka on vastuussa polttareidesi järjestämisestä?

Luulisin, että ystäväni. Ehkä vihjaan hänelle jossain vaiheessa, että josko hän ottaisi vastuun näistä kekkereistä. Hän varmasti sitten konsultoi muita ystäviäni ja he yhdessä mahdollisesti järkkäävät minulle jotain. Tuntuu jotenkin aivan hassulta ajatella, että joku järjestäisi juhlat minulle? :) 

2. Ketkä osallistuvat polttareihisi?

Monet ystäväni asuvat aivan eri puolella Suomea, joten se saa minut miettimään, että olisivatko he todella valmiit raahautumaan monta sataa kilometria minun polttareideni tähden? Minulla ei myöskään ole sellaista tiivistä ystävä porukkaa, vaan minulla on yksittäisiä ystäviä, jotka eivät ole ystäviä keskenään, vaikka saattavatkin tuntea toisensa. Mutta mitä nyt tässä yritin päässäni summailla, niin meitä olisi sellainen kahdeksan hengen porukka, jos kaikki pääsisivät tulemaan. 

3. Mitä odotat polttareiltasi?

Rentoutumista ja rentoa olemista. Ei mitään sellaista, että kenenkään tarvitsee menettää yöuniaan miettiessään, että onhan kaikki täy-del-lis-tä. Minulle tärkeintä olisi saada olla ystävieni kanssa.

4. Millaista ohjelmaa polttareissasi on?

Minusta olisi ihana mennä jonnekin mökille, olisi morsiussaunaa, kuohujuomaa, kikattamista, uimista ja grillailua. Mutta toisaalta, minua ei haittaa yhtään, jos ystäväni keksivät jotain aivan muuta. Kunhan huomioivat tuon viimeisen kohda tästä kyselystä. :D

5. Mitä et halua polttareidesi sisältävän?

Moni muukin tätä on jo aiemmin blogeissa kirjoittanut ja olen samaa mieltä: polttareiden ei tarvitse olla kalliit. En halua kenenkään pistävän kovinkaan paljon rahaa polttareihini. Missään nimessä. En myöskään halua, että polttarit aiheuttavat kenellekään stressiä.

Nolaamisjutut tai hassut asut eivät myöskään oikein ole mieleeni. Itseasiassa joskus nuorempana olin sitä mieltä, että en missään nimessä halua polttareita, jos se tarkoittaa vain morsiammen nolaamista. Mitkään extremetempaukset eivät myöskään ole minua varten. Ei tandemhyppyä, ei benjihyppyä.. oikeastaan ei korkeita paikkoja, niin kaikki on hyvin, enkä minä kuole kauhusta! ;)

Olen niin uusi tässä hääblogi maailmassa, että en oikein osaa haastaa ketään. Lisäksi en ole aivan kertalla, ketkä kaikki ovat jo haasteen saaneet. Mutta napatkoon halukkaat tämän haasteen itselleen! On niin mukava lukea, miten erilaisia polttarihaaveita jokaisella on. 

Kihlasormus

Ajattelin esitellä teillä kihlasormukseni, että tiedetään, miltä pohjalta vaahtoa, kun jossain vaiheessa alan pohtia vihkisormusta. Olen pitänyt kihlasormusta sormessani jo hyvän aikaa ja yhä edelleen se on mielestäni maailman kaunein sormus. Se ei ole prameileva, eikä pröystäilevä, vaan minulle maailman ihanin sormus. Tällä hetkellä. Toivon löytäväni vihkisormuksen, josta tulee samanlainen fiilis. 

Kaiken kaikkiaan kihlasormuksen valinta meni kohtuu kivuttomasti. Lähdimme vain kiertämään liikkeitä ja puolitoista tuntia myöhemmin olin löytänyt sormukseni. Siinä ei kyllä alunperin mielikuvissani ollut timantteja ja olin ajatellut keltakultaista, mutta onneksi yhdessä liikkeessä myyjä oli taitava. Kun ne sileät keltakultaiset eivät miellyttäneet kuitenkaan, hän alkoi esitellä myös sellaisia, joissa on kiviä. Ja lopulta tämä samainen sormus keltakultaisena puhutteli minua. Mutta. Siinä tuo timanttirivistö oli upotettu valkokultaan ja yksittäinen timantti keltakultaan. En halua sotkea sormuksessa kahta eri kultaa, joten kysyin valkokultaista versiota. Seurauksena oli, että jäin vain tuijottamaan sormusta ihastuneena. Pidän siitä, että sormukset ovat upotettuja, enkä jää vaatteisiini, hiuksiini tai huiveihini sormuksesta kiinni. 

Sormus ei ole lähimainkaan uniikki, mutta se on minulle ainutlaatuinen ja tärkeä.

Popcornbuffet

Kaikki haluavat häihinsä karkki buffetin. Minä en. Mutta jos puhutaan popcorneista, niin johan alkaa kaikki kellot kilkattaa päässäni ja silmät kiilua maanisesti: tahtoo! Rakastan poppareita. Ennen tein ne aina mikrossa, mutta onneksi ystäväni muutamia vuosia sitten vihkiytti minut kattilapopcornien salaisuuksiin. Paluuta ei enää ole.

kuva

Kyllä, olen popcorn-addikti. Yritän kyllä rajoittaa tätä piirrettä itsessäni ja kun tuossa joulun jälkeen tuli vedettyä aivan totaaliset poppariöverit, niin nyt olenkin pystynyt niistä irti jo yli kuukauden. Näköjään minussakin on joku kiintiö.

Mutta häihimme haluan tuota herkkua ehdottomasti. Ja nimenomaan iloisiin takapihahäihimme. Mikä sopisi paremmin sellaiseen rentoon meinkiin kuin popcornien rouskuttelu? Ne ovat ensinnäkin todella halpoja tehdä, ne ovat riittoisia ja niistä ei tule niin helposti paha olo kuin makeasta. 

kuva

En ole kyllä vielä varma, miten buffetin toteutan. Mutta juuri sen takia olenkin iloinen, että minulla on runsaasti aikaa pähkäillä ja pohtia tätä! Jotain mausteita ainakin voisi popcornien kylkiäiseksi hankkia. Luulen, että haluan tarjota ne isoista sammioista, vaikka tuollaiset pienet leffateatterimaiset popcornirasiatkin kyllä hieman polttelisivat.

kuva

Pitääkin alkaa katsella isoja astioita "sillä silmällä". Niitä voi hyödyntää muissakin juhlissa, eivätkä näin ollen ole turha hankinta vain yhtä päivää varten. Toivoisin voivani välttää viimeiseen asti jotain muovikulhoja, ellei niissä ole sitten joku erityinen juju. Saatanhan tietenkin myös hurahtaa muoviin.

Familymembers only

Miten määritellään perhe? Se varmaan tulee hieman tuottamaan harmaita hiuksia tässä suunnittelussa. Kutsumme siis vain perheenjäsenet kirkkoon todistamaan vihkimistä ja vietämme muutenkin sen "virallisen" hääpäivän heidän kanssaan.

Ongelmana on se, että miehelläni on hyvin tiivis suku ja vietämme hänen sukunsa kanssa paljon aikaa. Toki, ei läheskään kaikkien kanssa, vaan muutamien. Tietenkin teemme itse sen päätöksen, ketä häihimme kutsumme, mutta tässä kohdin käsite perhe saattaa olla hieman liukuva. Varsinkin, kun pidän mieheni suvusta todella paljon ja haluaisin näiden ihmisten olevan paikalla hääpäivänämme.

kuva

Minun perheeni taas on ongelmallisempi. Vanhempani erosivat jokunen vuosi sitten ja nyt heillä on uudet kumppaninsa. Olen tehnyt ehdottoman päätöksen, että näitä kumppaneita en halua paikalle. En koe heidän kuuluvan millään tavalla perheeseeni, vaikka he vanhempieni perhettä nykyään ovatkin. Minulla ja miehelläni on myös sisaruksia ja heillä omat puoliskonsa, jotka tietenkin kutsutaan.

Sen lisäksi minulla on yhdet isovanhemmat, jotka aion kutsua. Tosin he asuvat aivan toisella puolella Suomea, joten en tiedä, pääsevätkö he tulemaan. Lisäksi harkitsen kutsuvani myös tätini perheineen. Hekin asuvat toisella puolella Suomea, joten voi olla, että hekään eivät pääse tulemaan. Tästä maantieteellisestä etäisyydestä huolimatta näemme monta kertaa vuodessa.

Kaiken kaikkiaan jos lasketaan mieheni ydinperhe, hänen isovanhempansa ja muutama vanhemman sisarus, sekä minun läheiseni, niin meitä olisi yhteensä se 25 henkeä kasassa. Perhepiiri ja 25 henkeä. Jep. Ja se fakta, että joutuu varmasti sitten selittämään kaikille muille tädeille, sedille ja enoille, miksi heitä ei ole kutsuttu. 

kuva

Mutta oikeasti olen ottanut jo lähinnä sen asenteen, että se on voi voi, jos joku harmistuu. Omista tädeistä, sedistä ja enoista voin todeta, että pidän yhteyttä säännöllisesti ainoastaan yhteen toiseen tätiin koko armeijasta. Ja jotenkin toivon hänen ymmärtävän. Mutta muiden kohdalla, jos he ottaisivat yhteyttä ja kysyisivät, miksi en ole kutsunut, niin sekin olisi enemmän yhteydenottoja kuin viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä.

Ystävien reaktioista en osaa sanoa yhtään mitään. Toivon heidän kuitenkin ymmärtävän, että tämä on meidän ratkaisumme ja heille pidetään kuitenkin ihan omat juhlat. Toki ymmärrän senkin, että joku ystävistäni saattaa harmistua, että eivät saa kutsua kirkkoon. Mutta jos pyytää yhden tai kaksi, niin huomaa taas, miten hankala mitään linjavetoja on tehdä. Joten familymembers only.

Enkö edes haaveillut isoista häistä?

Olen aina haaveillut isoista häistä. Kirkko, paljon vieraita ja kunnnon hääpuku. Mutta kun aloin kuvitella meille sellaisia häitä, tajusin, ettei se ole meidän juttumme. Se kaikki tuntui liian kankealta. Lisäksi me olemme reissuihmisiä. Rakastamme matkustella aina kun se vain on mahdollista. Niinpä pohdimme, että haluammeko todella käyttää hurjan summan rahaa isoihin häihin, joissa emme välttämättä edes itse viihtyisi. Vai käyttäisimmeko senkin budjetin muuhun (lue: matkusteluun).

kuva

Minusta on itsestänikin hämmentävää huomata, että en haluakaan jotain sellaista, mitä olen aina kuvitellut haluavani. Iso syy on nimenomaan raha. En ole valmis käyttämään niin hurjaa summaa häihin, vaikka ehdottomasti haluan mennä mieheni kanssa naimisiin. Toinen syy on se, että haluan rennot juhlat. Että minulla on rento olo, enkä koko ajan mieti, että kaiken täytyy mennä täydellisesti, tämä päivä on vain kerran elämässä. Oli helpottavaa tajuta, että emme me pidä häitä vieraitamme varten. Ei meidän tarvitse miettiä, mitä vieraat odottavat tai haluavat. Me järjestämme häät ja juhlat itseämme varten. Tietenkin on toivottavaa, että vieraat viihtyvät, mutta tärkeintä on, että itse viihdymme.

kuva

Pelkään, että jos järjestäisimme isot häät, minusta tulisi hullu bridezilla. Lisäksi mukautuisin ehkä liikaa siihen, mitä muut meiltä odottavat ja pitävät oikeana. Huomasin jo harhautuvani tällaiseen, kun alkuun pohdimme isompia häitä vaihtoehtona. Lisäksi murehdin, miten rajaan kavereitani. Ketä kutsun ja ketä en? Nyt voin paljon hövelimmin kutsua kavereita ja ystäviä, koska takapihalle kyllä mahtuu. Mietin myös, miten paljon helpompi tällaiset häät on oikeasti järjestää. Kun jättää monet asiat kokonaan pois, niistä ei tarvitse huolehtia. Minäkin olen järjestellyt monenlaisia tapahtumia aiemmin ja tiedän kyllä, millaisen stressin siitä saa aikaiseksi. Toivon, että näin vältyn suurimmalta stressiltä. Vaikka uskonkin saavani sellaisen vielä aikaiseksi. :D

Vahvimpia syitä on sulhasen toive. Hän alunperin esitti tätä ajatusta, kun minä höyrysin isommista häistä, erilaisista juhlatiloista ja pitopalveluista. Alkuun tyrmäsin ajatuksen, koska silloinhan sukulaiset eivät pääsisi juhliin lainkaan. Mutta varsinkin juteltuani parin ystäväni kanssa, aloin ymmärtää, että ajatuksessa on oikeasti puolensa.

kuva

Joten kyllä, kunnon häähörhö voi valita lopulta omille häilleen aivan erilaisen polun. Ja päätös on tehty nimenomaan yhdessä sulhasen kanssa, molempien toiveet huomioiden. Minä luotan vahvasti intuitioon. Jos jokin asia tuntuu oikealta ja hyvältä, niin silloin se varmasti on oikein. Tämä ratkaisu tuntuu juuri siltä. Ja kaiken kukkuraksi myös hykerryttävän kutkuttavalta!

Pohdintaa häämekosta

Olen miettinyt, haluanko yhden vai kaksi häämekkoa? Mitään raskasta pönöttävää pukua en usko päälleni pukevan, vaan pikemminkin kevyen mekon. Siinä saisi olla jotain keijukaismaisen keveää (eikö olekin yllättävää?). Minulla ei ole selkeää käsitystä, mitä haluaisin. Mutta yllätyksekseni olen todennut, että taidan haluta lyhyen helman. Se voisi hyvinkin olla takaa pidempi, mutta edestä kuitenkin lyhyt. Vaikea kuvitella, että haluaisin raahata raskaita helmoja maata pitkin bileissämme. Se ei sopisi yhtään muuhun tunnelmaan. Eikä kumppari haaveisiini. ;)

mekko

Perhepiirissä pidettyihin kirkkohäihinkään en osaa kuvitella mitään "kunnon" pukua. Koska siinä hintakin todennäköisesti hyppäisi taas pilviin. Alunperin mietin pitsistä kotelomekkoa tai muuta tyylikästä kotelomekkoa kirkkoon ja jotain keveän hulmuavaa takapihajuhliin. Mutta hiljalleen alan kääntyä ajatukseen, että parasta olisi löytää yksi täydellinen mekko, jota voisin pitää kahtena päivänä! Lisäksi mekolle asettaisin kriteeriksi, että sitä voisi  mahdollisesti käyttää myös muissa juhlissa tulevaisuudessa.

Luulen haluavani vaalean mekon. Se, onko väri kerma, beige vai lumenvalkoinen, ei ole oleellista. Muutenkaan en ajatellut katsella mekkoa mistään hääosastolta tai hääpukuliikkeistä. Olen huomannut, että kun mihin tahansa liittää sanan "hää", hinta hyppää tuntuvasti. Juhlakampaus voi maksaa 50 euroa, mutta jos se on hääkampaus, niin 80 euroa. Juhlameikki on 30 euroa ja häämeikki 50 euroa. Juhlapuku on 150 euroa, hääpuku 1000 euroa.

mekko

Itseasiassa en ole asettanut itselleni mitään rajoitetta, mistä pukua en saisi löytää. Mies ilmoitti, ettei halua minun aivoituvan mistään henkkamaukan mekossa. Mutta jos satun löytämään täydellisen mekon sieltä, niin aion vain olla kertomatta hänelle, mistä mekko on peräisin. :D

Eniten toivon, ettei minun tarvitse tyytyä kompromissiin. Kyllä häämekko on aina häämekko ja sen toivoisin olevan täydellinen, enkä jotain sinnepäin. Monen muun asian suhteen olen sitä mieltä, että ei ole niin justiinsa. Mutta kyllä tytön pitää astua avioliiton satamaan juuri siinä mekossa, joka tuntuu yhtä oikealta kuin sulhanenkin. Toisaalta. Kyllähän pappi varmasti vihkii, vaikka astelisin alttarille collegehousuissa ja t-paidassa. Kaikki on niin suhteellista.

Epämääräiset raamit

Alunperin aloin etsimään blogia, joka käsittelisi joko pieniä takapihahäitä tai pieniä häitä perheenjäsenille. En löytänyt. Joten päätin, että perustan sellaisen blogin sitten itse. Kai tästä maasta löytyy muitakin, jotka kaipaavat ideoita erilaisiin häihin? Tosin en tiedä, olenko mikään ideanikkari. Mutta tämä blogi kattaa katsauksen siihen, millaiset meidän häämme tulevat olemaan. Tällä hetkellä minulla on vain epämääräiset raamit:

1. Kirkkohäät perheenjäsenille

2. Grillibileet takapihalla kavereille ja ystäville

Näistä on hyvä lähteä liikkeelle. Aluksi haaveilin avioitumisesta jo tulevana kesänä, mutta yhdessä tuumin totesimme, että silloin on jo niin monet muut häät, minkä lisäksi meillä itsellämme muita menoja, että ei pysty. Grillibileitä taas on vähän vaikea pitää keskellä talvea kun on hanget korkeat nietokset, joten sen takia rajoitamme suunnitelmat koskemaan kesää 2016.

Me otamme harkitun sään suhteen riskin. Jos on sateinen kesä, tai edes yksi sateinen päivä, kun pidämme takapihajuhlat, niin joudumme siirtymään sisätiloihin. Asuntomme ei ole suuren suuri, mutta on täällä juhlia ennenkin järjestetty. Me emme siis aio pystyttää mitään telttakatosta pihallemme ajatuksella "just in case". Sen takia, että a. pihamme on aika pieni, joten teltta nielisi sen kokonaan ja b. ne teltat ovat niin kalliita, että samalla rahalla vuokraisi vaikka millaisen juhlatilan. Ja se taas ei vastaa enää alkuperäistä ideaa. 

Jos sattuu satamaan, niin so what? Suomen suvi nyt on sellainen. En halua ajatella, että sää voi pilata kaiken. Sitten vaikka tanssitaan aurinkotanssia pihalla. Saisin laittaa söpöt kumpparit jalkoihin. Grillata voisi silti kuistilla, jossa on katos suojana. Ja eniten pidän tästä ajatusmaailmasta, että ei kaiken tarvitse olla pilkulleen, eikä häiden tarvitse olla täydelliset. Vaan meidän näköiset. Emmekä mekään ole täydellisiä. Niin.

Kuvat pinterest

Alku

Mistähän sitä aloittaisi? Kai siitä, että loin tämän blogipohjan jo aikoja sitten. Odottamaan sitä hetkeä, kun saan vasempaan sormeeni sormuksen koristeeksi. Tuosta tapauksesta on kulunut jo puoli vuotta ja tässä välissä on pää ollut täynnä lukuisia erilaisia häävaihtoehtoja. Siis lähinnä siitä, miten järjestää häät? Millaiset häät? Mitä me sinne haluamme?

Tuntuu, että nykyään häiden pitää maksaa paljon ja olla mahtavat sekä prameat. "Koska se on vain yksi päivä elämässä". Meillä puhututti se, että kyseessä on nimenomaan vain yksi päivä elämässä. Minkä verran haluamme räjäyttää rahaa taivaan tuuliin yhden päivän vuoksi? Sitä paitsi, miksi häitä saisi juhlia vain yhtenä päivänä?

Alkuun kerroimme kyllä kaikille, että isot häät on tulossa kesällä 2016. Suunnittelimme häitä noin 70 vieraalle. Aloimme katsella kotiseutumme vaihtoehtoja ja hintatasoa. Mitä maksaisi tilavuokra, mitä pitopalvelu ja kaikki krumeluurit päälle. Vaikka kuinka hinkkasin excell-taulukon kanssa, oli hinta vähintään 5000 euroa. Eikä siihen budjettiin laskettu hääpuvuni kustannukseksi kuin 250 euroa. En tiedä, mistä ajattelin puvun sillä hinnalla löytää.

Kaikki läheiset olivat kertomassa, miten meidän pitää häämme viettää. Mitä sinne pitää tulla ja mitä pitää olla. Kun sanoimme, että emme halua maksaa kuvaajasta, niin vakuutettiin, että kyllähän ikimuistoinen päivä pitää ikuistaa. Kun pohdimme, että kutsuisimme vieraat facebook-eventillä, olivat kaikki järkyttyneitä. Kyllähän nyt kutsut pitää olla.

Tuntui, että listaa siitä, mitä kaikkea häissä pitää olla, oli koko ajan enemmän ja enemmän. Minä inhoan sitä, että minun pitää tehdä jotain vain, koska niin kuuluu tehdä. Pohdimme sulhon kanssa, että emme halua mitään pönötyshäitä, jotka vaivaannuttavat kaikkia. Lisäksi miehestäni tuntui kummalliselta pitää yhteiset häät perheelle ja ystäville.

Joten hiljalleen se alkoi muotoutua - suunnitelma kaksista häistä. Virallisena hääpäivänä vihkiminen kirkossa ja sinne kutsumme vain perheemme. Tämän jälkeen menemme syömään ravintolaan ja kakkukahvittelemme meillä kotona. Vietämme laatuaikaa tärkeiden ihmisten kanssa. Toisena päivänä pidämme puutarhabileet ystäville ja kavereille. Ei tarvitse niin tarkkaan miettiä, ketä raaskii kutsua ja ketä ei, kun juhlapaikkana on oma piha ja tilaa riittää. Grillaillaan, tarjotaan kuohuvaa ja pidetään juhlat samalla periaatteella kuin monet muutkin. Me pidämme juhlien pitämisestä ja ystävämme tuntuvat arvostavan meidän juhlia tulemalla yleensä sankoin joukoin paikalle.

Kyllä, tämä on huomattavasti enemmän meidän tyylimme mennä naimisiin. Ainakin tällä hetkelä tuntuu vahvasti siltä. Ja tietenkin tämä kaikki tulee maksamaan huomattavasti vähemmän kuin pönötyshäät. Siitä huolimatta, että meille tulee kahdet juhlat, eikä kyse ole "vain yhdestä päivästä elämässä". Oli vapauttavaa tajuta, että saamme mennä naimisiin juuri niin kuin me haluamme, eikä meidän tarvitse välittää mielensäpahoittajista. Kyseessä on meidän häämme, meidän halumme sanoa toisillemme tahdon. Meidän avioliittomme.

Joten tämän pitkän ja perinpohjaisen vuodatuksen jälkeen, tervetuloa kelkkaan suunnittelemaan vähän erilaisia häitä!