sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Yksien juhlittujen häiden jälkeen

Olin eilen juhlimassa läheiseni häitä. Häät olivat juuri niin tunnelmalliset ja rennot kuin tältä pariskunnalta saattoikin odottaa. Vieraskin siellä viihtyi oikein hyvin. Mutta tottakai omiakin häitä suunnittelevana ihmisenä tein huomioita asioiden sujuvuudesta ja siitä, mitä täytyy miettiä omien häiden kohdalla. Seuraavaksi havaintojani (ja huomiona itselleni, palaa tähän listaan, kun se on ajankohtaista!!).

1. Kyllä istumajärjestykselle. Aiemmin olen vähän ollut kiikun kaakun sen suhteen, että juu vai ei, sillä haluaisin, että ne, jotka haluavat istua vierekkäin, voisivat istua vierekkäin. Mutta kun jokainen istuu mihin sattuu, niin lopulta väliin jää hassuja rakoja ja viimeiset tilaan tulevat joutuvat istumaan niille paikoille, mitä on enää jäljellä. Ei niinkään siihen seurueeseen, johon haluais. Minut on joskus pistetty häissä istumaan pöytäseurueeseen, josta en tuntenut ketään ja sen jälkeen liputin sen puolesta, että ei järjestystä. Nyt liputan sen puolesta, että täytyy tehdä sellainen istumajärjestys, jossa uskoisin jokaisen vieraan viihtyvän. Eli että jokaisella olisi mahdollisuuksian mukaan tuttuja ihmisiä ympärillä. Vaatii enemmän minulta, mutta jospa tämä olisi sitten se kultainen keskitie. 



2. Kuvasin eiliset häät ja olin myös vieras. Todella hankala yhdistelmä, sillä minun piti pomppia pitkin päivää kuvaamaan, enkä sen vuoksi pystynyt esimerkiksi kunnolla kuuntelemaan papin puhetta tai joitain ohjelmanumeroita. Lisäksi minun piti koko ajan kärppänä seurata ympärilleni ja yrittää arvioida, olenko ottanut jokaisesta juhlavieraasta ainakin yhden kuvan? Aiemmin olin sitä mieltä, että veljeni voisi kuvata häämme - en ole enää. Pitää alkaa katsella kuvaajia, joko ammattilaista tai sitten hyvää harrastelijaa, mutta ketään vierastamme en halua nakittaa kuvaajaksi. Ei sillä, en minä eilen pistänyt pahakseni, että saatoin auttaa hääparia kuvien kanssa.

3. Rasioita olisi hyvä ottaa mukaan, sillä jos haluaa pitopalvelulta ottaa jotain kotiin viemisiksi mukaan, niin ne pitää kuljettaa jollakin. 

4. Viinitonkat pöydällä jonkin korokkeen päälle ja hanojen alle jotain suojaamaan pöytää. Punaviinit lattialla on aika työlästä siivota.

5. Jos juhlapaikalla ei voi yöpyä, monet tulevat omilla autoilla, jolloin viiniä kuluu odotettua vähemmän. Meidän hääpaikallemme voi osaa vieraista majoittua ja kävelymatkan päähän myös, mutta varmasti jotkut haluavat myös ajaa yöksi kotiin. Pitääkin kysellä eilisten häiden morsiamelta, paljonko heillä lopulta kului viiniä, sillä häät olivat aika samankokoiset kuin omamme tulevat olemaan.

6. Luonnonkukat näyttävät koristuksena upeilta. Hääkimppuna oli kielokimppu ja en voinut kuin huokailla sen kauneudelle. Jos meidän häämme olisivat kesän alussa, ottaisin aivan varmasti kielokimpun. 

Että tällaisia mietteitä. Muuten en olekaan ehtinyt häitämme viimeaikoina juurikaan miettimään, kun on niin kiirettä pitänyt. Tosin kun kävin koruliikkeessä ostamassa yhden lahjan, niin samalla sovitun ajattelemaani vihkisormusta ja se oli aikalailla juuri sitä, mitä haluan! Jonkun mielestä se olisi aivan liian mitätön vihkisormukseksi, mutta omapa on sormeni - ja sormukseni. ;) En kylläkään vielä ostanut sitä, mutta ehkäpä jossain vaiheessa hoidan edes tämän yhden asian kuntoon?

8 kommenttia:

  1. Kielot ovat kyllä niin kauniit, harmi ettei niitä juurikaan ole kaupiteltu täällä Turussa, koska ostasin kotiin mielellläni. Ja häissä niillä on niin kiva boheemi fiilis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kielot olivat ihan metsästä poimittuja. :) En ole kyllä koskaan nähnyt kukkakaupoissa myytävän kieloja, mutta en ole kyllä käynyt kyselemässäkään. Lähinnä suunnittelen pienen tupon siirtämistä myös omalle pihamaalle. ;)

      Poista
  2. Todella hyviä huomioita. Pienet asiat ja niiden sujuvuus merkitsevät yllättävän paljon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan ja ne ovat seikkoja, joita ei välttämättä tule edes ajatelleeksi. Onneksi on vielä ennen meidän juhlia ainakin parit häät, niin voin jatkaa havainnointia :D

      Poista
  3. Voi olla tosiaan vaikea olla häissä "vain" vieraana, kun on omat häät tulossa. Varmasti itsekin olisin tuntosarvet höröllä, tarkoittamattakin. Näistä on kyllä hauska lukea, laita tulevista häistäkin näitä postauksia ja vinkkejä! :) Ja mukava, että oma ehdoton paasausaiheeni, istumajärjestys, saa kannatusta! :) Ja olen samaa mieltä tuosta tuttava-kuvaajan käyttämisestä häissä: ehdoton ei samoista syistä, vaikka siskoni siinä onkin erittäin taitava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin päätin nyt siirtyä "kyllä istumajärjestykselle" -leiriin. :D Jos tulevistaki häistä herää ajatuksia, niin varmasti kirjoittelen niistä! On kyllä todella avartavaa päästä juhlimaan useammat häät ennen omia, niin pystyy keräämään ideoita ja pohtimaan omia ratkaisuja. Aiemminkin olen ollut häissä, mutta ei kaikkiin yksityiskohtiin kiinnitä samalla tavalla huomiota kuin jos on omat häät suunnitteilla. ;)

      Poista
  4. Mukava postaus, tällaisia ajatuksia oli kiva lukea! Luonnonkukat on varsinkin kiva huomio - kävin tänään metsässä keräämässä villiyrttejä ja tuli kyllä kiinnitettyä huomiota kukkiin myös häänäkökulmasta, jos niitä voisi hyödyntää omissa häissä. Kävelin monen kielopuskankin ohitse. :)

    I Literally Do:n Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla :) luonnonkukissa on potentiaalia ja jotenkin ne ovat niin.. Aitoja. Rehellisiä ja pöyhkeilettömiä. Pitää katsoa, mitä kukkia löytyisi vielä elokuussa! :)

      Poista